Pakkovalvomista.

Yövuorossa.

Kunhan vaan ei tulis tavaks. Viime viikollaki valvoin. Ja taas. Rahanahneesta luonteesta kärsii sit. Tai ei kai tää mittään kärsimistä oo. Vauhtiin ku pääsee ni menis montaki yötä putkeen. Eka takkuilee, pahasti! Haaveet kohdistuu lähinnä omaan pehmeään peittoon.

Meillä tapahtuu, vihdoin! Takan pohja alkaa olla reerassa, jännitän saanko sytyttää ekat valkeet ennen lokakuuta.. Kauheesti pölyä ja purua ja kaikenmoista kaikki paikat täynnä. Joka päivä joutuu imuroimaan. Yäk! Viikonlopuks lähetään karkuun sekasotkua.

Mää tuun aina iloseks tämmösestä postista, niin kovin iloseks. Ihan sen verran jopa, että rupesin jo tekemään joulukortteja. Taidan olla vähän pihalla.

Käytiin sienessä yks päivä. Ja toinen. Ja tänäänki. Löyty kauheesti suppiloita. Ja niitä "paskasieniä". Niillä värjätään lankoja. Verihelttaseitikki antaa hyvän oranssin värin, sitä mää odotan! 

Lehti oli kulkeutunu eteiseen. Tuli jotenkin semmonen olo, että syksy olis jo valmis kohta. Mökkiviikonloppu syksyllä on ihanin muisto lapsuudesta mitä on. 

Pappa oli tänään sairaalassa, vähän yllättäen. Pääs pois, onneks, ja oli jo pirteeki. Tuli haikee olo. Sitä pikkuhiljaa kai pitäis käsittää että aika tekee tehtävänsä. Ei asiat oo niin ko ennen. On vaikee käsittää et joskus ne mun isovanhemmat ei enää pärjää yksin. Mää oon eläny tän asian suhteen vähän pilvilinnassa. Ja sit mää mietin sitä mökkiä. Kukkaan ei jaksa kohta pittää sitä yllä. Mää tahtoisin. Mää tahtoisin et mun lapset riisuis ittensä nakuks jo tienpäässä ja olis niinko mökillä kuuluu. Ja sit ne odottais vuoden ensimmäistä reissua sinne, vielä ku maa on jäässä. 

Mää tahtoisin ettei aika kuluis.