maanantai 29. huhtikuuta 2013

Väriä päivään!

Musta kausi alkaa väistyä ja värit astuu kehiin. Tuunausinto on vallltava!

Posti toi uudet korvikset (tekijänä Pilkkutilkkuja Jaana, käykää googlettamassa, suloisia juttuja tosi herkullisista kankaista) ja tovi aikaa ostettu hihamerkki pääsi takinliepeeseen. Edullista piristystä! :)

Ps. Oon aika ihastunu nyt noihin kollaaseihin, kuten joku saattaa huomata. Niitä vois tehdä mistä vaan! Ja kokoajan!

Grillikausi alkakoon!

Viime vuoden alemyynneistä kotiutimme kaasugrillin, jota testasimme ekan kerran vasta tänään! Loppukesä oli aika sateista, eikä ollut sitä "grillailufiilistä" sitten ollenkaan..

Herkut valmistui juuri ennen kun alkoi sataa, ja hyvät herkut olikin! Lempparina tomaattinyytit, nam!

Vappu on jo ovella ja lähden sitä viettämään tyttöjen kanssa Turkuun. Yöpaikkanamme toimii tyhjä yksiö, joten tavaraa on mukana sitten vessapaperista yövaloon. Ihanaa, ihan kuin retkelle lähtisi! :) tuli sellainen olo, että pitää tehdä jotain herkkua, ihan vaikka sen kunniaksi että kolme neitosta ovat olleet tipattomalla uudesta vuodesta saakka. Ja koska kakku kuuluu juhlaan, äänestyksen voitti keksipohjakakku, joka nyt hyytyy jääkaapissa hyvää vauhtia. Pohjaan perus dominot ja täytteeseen maitorahkaa+sitrusrahkaa+valkosuklaata. Päälle halusin koittaa suklaan pursottamista, sekavan näköinen teos tuli, mutta ehkä se välttää noin aamupalana ;)

Lystikästä vappua kaikille, juodaan paljon simaa ja ihmetellään ilmapalloja! :)





sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Yövuoroilun riemuja!

Yövuorot ovat minulle lähinnä rentoa työntekoa, useimmiten. Kroppa on suht tottunut rytmien vaihdoksiin, kunhan jossain kohtaa saa nukuttua kunnolla. Kolmen viikon työlistaani kuuluu yleensä kaksi yövuoroa. Tällä kertaa sain "parhaimmat" yöt valvottavakseni. Tuplalisät ja telkusta tulee ohjelmaa suht myöhään ;)

Sen homman mistä maksetaan lisäksi on aikaa touhuta omia juttujaan aika paljon. Yleensä sen kaiken siivoamisen lisäksi.. Ja hommaa on pakko kehittää, että pysyy hereillä! Useimmiten mukaan lähtee tietokone, kirja ja joku käsityö. Tällä kertaa virkkailin trikookuteesta erilaisia juttuja ja laminoin mainoksia tulevia kemuja varten.

Kaikenlisäksi tässä on kivaa se, että yleensä valvomisen jälkeen on hieman pitemmät vapaat tiedossa. Hyvä fiilis: tuplalisät+vapaat sattui vappuun! :)





tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ulkojuttuja!

Kevät vie ihmisen ulos touhuumaan.

Ukko tokaisi sormet multaisina: "joo o, viikonloput sitä leikitään rokkitähtiä ja sitten tullaan kotiin ja istutetaan kukkia". Viikonloppu meni von hertzeneiden matkassa, ukolla. Näkee sitten mitä kesä tuo tullessaan, yksinäisiä viikonloppuja vai ei. :) Haaveitaan pitää seurata, sanon minä! ..lupasin palautella sitten taas maanpinnalle jos niikseen on ;)

Tää nyt vähän eksy aiheesta koko homma. Mutta siis, istutukset heräilee henkiin ja terassikalusteet pääsivät ulos. Koskakohan sitä sais krillimakkaraa? Nam.



tiistai 16. huhtikuuta 2013

Aarteenetsintää ja pitkiä vaikutusaikoja.

Vanhassa suulissa oli pahvilaatikot odottamassa tutkijaansa. Tein ihania löytöjä! Vanhoja kirjoja, esineitä jotka muistuttivat lapsena koetuista hauskoista hetkistä. Vielä jäi tongittavaa tuleville päiville. :) paljon heitin polttotynnyriinkin, mm. pari vyölaukkua, hetken tosin mietin niiden kohtaloa ;)

En ollut kahteen kuukauteen värjännyt hiuksiani ja iho on pysynyt melko rauhallisena. Päätin koittaa luonnollisempaa keinoa peittää juurikasvua. Kotikaupungissani on (yllätyksenä jopa itselleni!) kauppa joka myy luonnonkosmetiikkaa, sieltä sitten lähti väri mukaan, ei edes pahalla hintaa, 23€ ja tuubi riittää ainakin kahteen kertaan. Kannattaa tutustua Logonan tuotteisiin noin muutenkin. (Ainoa miinus on, että väriä pitää pitää aika kauan muhimassa, itse aloitin kahdella tunnilla, joka on kait joku suositus.)

Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen, luonnollinen!







maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sateinen maanantai.

On ollut tosi kiva maanantai!

Virtaa on jotenkin piisannut vaikka muille jakaa ja alla oleva yövuoro ei ole haitannu tahtia ollenkaan. Olkkarin verhot tuli ommeltua ja juoksenneltua raikkaassa sadeilmassa (ihan rauhassa, ei ollu muut lenkkeilijät uskaltautunu kastumaan). Lenkkarikaupoille on ehkä mentävä, vaikken millään raaskisi luopua vanhoista. Luotan Prisman tarjontaan, sieltä ehkä vielä löytää kengät, jotka ei oo hifi-sitä ja softy-tätä. Sauna ja puolikas siideri (huom huom!), olen valmis.

Kiukutti tyhmät ihmiset lenkille lähtiessä, mutta unohtui sekin koko homma sen siliän tien! Suosittelen raivolenkkeilyä välillä, mieli ja kroppa kiittää! :)

Ps. En tiedä tarviiko tätä mainita enää erikseen mut ihan hirvee tatuointiKUUME!





Päivä Tukholmassa ihanassa seurassa!

Viime viikonloppu meni Tukholmassa/laivassa maiden rajoilla seilaten. Oli niin kivaa! Laiva oli kiva ja ennakkonyrpistelystäni huolimatta Promenade-hytti osottautu tosi kivaks. Tukholma oli utuinen ja sekava. Kesäretki kyseiseen paikkaan saattaa kuulua ohjelmistoon tänä vuonna.

Me syötiin niin paljon ja niin hyvää ruokaa! Ja mikä parasta, iskä makso! :D sai oikein "kermaperseillä" olan takaa. Synttärilaulut tuli laulettua ja "puheet" pidettyä. Mulla vaan on, edelleenkin, niin mahtava perhe!

Tunnelmaa latisti kettuilevat poskiontelot ja vilutus. Selvisin positiivisten ajatusten avulla!

Ja nyt on kauhee matkakuume. Minnessi?

















lauantai 13. huhtikuuta 2013

HAASTE!

Hurjaa, minut on haastettu! ..en ehkä kehtaa myöntää kuinka kauan sitten. Inspiraatiota haeskelin. Tästä siis kyse.




1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 uutta kysymystä.
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.
6. Kiitä sinua haastanutta ihmistä, ja linkitä hänen bloginsa.

11 asiaa minusta:

1. Teininä mun mielestä tällaiset jutut oli ihania. Saatoin tehdä jotain tuikitärkeitä kyselyjuttuja ihan vaan omaks huvikseni. Oliko se sitten sitä itseensä tutustumista? Jotenkin se jakso on nyt ohitettu.

2. Olen ammatiltani hoitaja, koulutuksena yo-lähihoitaja. Yo-tittelin koen melko turhaksi, tuosta toisesta on ollut enemmän hyötyä. Haaveena on lähteä vielä jotakin opiskelemaan. Sairaanhoitajaksi en halua. Toimintaterapeutti kuulostaa enemmänkin mun jutulta. Koska olen niin mukavuudenhaluinen, en ole opiskelemaan lähtenyt. Kauhistuttaa, jos pitäisi ajaa joka päivä kouluun jonnekin toiseen kaupunkiin ja muuttamaan minua ette saa! Tällä hetkellä palkalliseen päiväohjelmaani kuuluu kehitysvammaisten kanssa hääräilyä.

3. Vasta viime vuosien aikana olen oppinut sanomaan EI. (ainakin teoriassa) Harjoittelen päivittäin olemaan "itsekkäämpi" ja unohtamaan sen, ettei tarvitse miellyttää kaikkia. (mutta kun siitä tulee niin huono mieli jos jollakin on huono mieli saatika jos itse sen aiheutan..)

4. Toisaalta sitten taas olen kova tyttö kertomaan mielipiteeni. Joskus aika kovaan ääneenkin. Ja tähän samaan juttuun kuuluu se, että "ajatellaan sitten kun ollaan puhuttu". Saan ärsytyshetkiä jolloin se joka nyt sattuu olemaan hollilla saa kuulla miten ihanaa kaikki on.

5. Tää on vaikeeta.

6. Pidän miehisistä asioista. Tai oikeestaan, kuka sanoo mikä on "miehistä" ja mikä "naisista". Intohimona lähinnä maalaaminen, nurmikon leikkuu ja renkaiden vaihto. Myös kaikki missä käsitellään rasvaa tai nauloja käy. Mitä enemmän saa sotata, sitä kivempaa.

7. Ja tästä pääsemmekin aiheeseen, joka aiheuttaa minulle stressiä. Tuo kyseinen aihe on: siivoaminen. Pitäisi olla puhdasta, kiiltävää ja mielellään pölytöntä. Tavaroitten järjestyksessä ja tietenkin vielä se, että joku muu voisi tehdä tuon kaiken. Mää voin pestä sit tiskit ja ikkunat, sekä silittää.

8. Olen tosi huono puhumaan suomea. Siis TODELLA huono. Mitä kummempia sanoja tulee ulos ja harvoin sitä ymmärtää itekään mitä juurikin sanoi. Hauskaa sinänsä, että sen pitäis olla se kieli joka taipuu. Ei sillä että joku muu kieli taipuis paremmin. Suomi - Jenny - suomi hakusessa.

9. Tykkään matkustella. Jos olisin varakkaampi (tai parempi säästämään) tekisin sitä todennäköisesti enemmänkin. Olen kuitenkin vielä niin pieni tyttö, että haluan matkustaa jonkun turvallisen ihmisen kanssa. Joka kerta kun menen uuteen maahan, olen hyvin ahdistunut suurin piirtein ensimmäisen vuorokauden. Ajattelen että se johtuu siitä, etten tiedä missä olen ja mitä ympärilläni on. Tutustuttuani paremmin paikkaan jossa olen, en oikeastaan lähtisi sieltä mistään hinnasta kotiin vaan ehkä haluiaisin muuttaa loiseksi jonkun paikallisen takkiin. Nähdä mitä hänen elämänsä on ja millaisia haasteita hän kokee elämässään, minkä värisellä bussilla/autolla menee töihin ja pelkääkö hänkin huumehörhöjä enemmän kuin mitään.

10. Olen seurallinen. Ja seuraa vailla. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut nauttimaan yksin olemisesta. Muutaman tunnin ajan. Ja silloin laulan karaokea. Perhe on minulle tärkein asia elämässäni. Minulla on ihana perhe!

11. Tutustuttuani kirjaan nimeltään Salaisuus olen ollut ylpeä itsestäni miten ajatukseni ovat muuttuneet positiivisemmiksi ja kepeämmiksi. Olen myös huomannut sen, miten murehtiminen vain myrkyttää. Näin "henkimaailmahörhönä" tämä on iso juttu. Näin esimerkkinä, yksi päivä murehdin jotakin turhaa, autoon tuli joku "vika" ja kaikki ikkunat aukesivat, koin sen merkkinä siitä, että tuuli halusi viedä murheelliset jutut pois ja huuhtoa pääni sisältäpäin. Ja niinhän kävi :)

Ja sitten minulle esitetyt kysymykset!

1. Suosikkisupersankarisi? Perustele.
Iskä. Se on opettanut mulle paljon. Ja se on niin ärsyttävän rauhallinen ja järkevä.

2. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, minne siirtyisit?
Lähtisin käymään lapsuudenkodissani, ihan vain päiväksi. Sellaiseksi kesäpäiväksi kun oltiin mökillä. Kun uitiin ja leikittiin pellolla ja illalla puettiin kokopukuyökkärit päälle ja sai nukahtaa sohvalle, josta sitten iskä kantoi sänkyyn ja piti esittää nukkuvansa, koska se oli vaan niin kivaa.

3. Paras ja turhin tosi-tv-ohjelma?
Pidän Strömsöstä ja Criminal mindsistä. Katson myös aika paljon hömppää, kuten Teuvoa ja Kaisaa. Turhia tv-ohjelmia on kanavat nykyään täynnä, kuten joku julkkisten uimahyppykilpailuhomma? Mitä.

4. Sähkökatkos, keskellä talvea, pimeää ja hiljaista (kesto noin 4 tuntia)! Mitä tekisit ajankuluksi?
Polttaisin kynttilöitä, kutoisin tai lähtisin koiran kanssa katselemaan lähimaastoon miten on muiden laita. Ei haittaisi, vois oikeestaan olla ihan kivakin!

5. Lempivärisi?
Niitä on monta, joten vastaukseni on luonto. Pidän ehkä eniten oranssista ja metsänvihreästä, ne rauhoittaa ja piristää samaan aikaan.

6. Vaatekappale, jota ilman et voi elää? (Kuva ois kiva.)
Ehkä ne on legginssit. Käytän niitä töissä ja kotona. Ja kaupungilla. Ja baarissa. Mä jo sanoin että oon mukavuudenhalunen! Okei, on mulla farkkujakin, mutta ilman noita en vois elää.


7. Lauta- tietokone- vai konsolipelit? Vai pelittääkö ollenkaan?
Olen lautapelikansaa. Loppuun saakka. Okei, ehkä hitusen koukussa Candy crashiin.. Ps-koneet on mulle vieras käsite, Nintendo oli jees, seki meni rikki, öö tota 15 vuotta aikaa?

8. Tanssijoille: Miksi aloit tanssia? Ei-tanssijoille: Mitä harrastat?
Tanssin vain omaksi ilokseni, joten harrastan lähinnä koiran kanssa ulkoilua. Metsäilyä. Talvella uimista. Kotona kahvakuulailua. Haaveilen siitä, että aloittaisin salikuntoilun uudelleen. Tämä kevät on ollut tosi hyvä, joten ehkä syksy tuo tullessaan sitä saleilua sitten?

9. Inhokkisananlaskusi? (Ei oppi ojaan kaada, omena päivässä pitää lääkärin loitolla, jne. jne....)
Täytyy ihan myöntää, että viljelen näitä humoristisesti niin paljon itse, etten voi sanoa mikä olisi kamalin. Kamalimmalta kuulostaa ehkä tämä: "Mitäs tehtäs et mainittas?". Tämäkin on syntynyt jostain.. Voi saamattomuus maailmassa.

10. Elokuva, jota odotat leffateattereihin saapuvaksi?
No nyt on sellainen hetki, ettei ole tullut vastaan mitään huippua, välillä tulee hetkiä kun huomaa toistavansa "toi on hei pakko mennä kattomaan!".

11. Kirja jonka luit viimeksi? Oliko hyvä?
Luen Komisario Koskisen kirjasarjaa, koska se vaan on niin lupsakkaa. Yöpöydällä tönöttää myös Naisen iholla-kirja, niitä hetkiä varten kun iskee "iiihan kamala kuume".





Koska minulla ei ole Blogi-ystäviä, en haasta tähän ketään vaan nautin kaikin rinnoin omista vastauksistani. Hehhe.










Yks juttu.

Aika pitkälti nyt koitan tässä välittää teille viestiä siitä, miten kiva viime kesä mulla oli. Kuvasaalis tähän hätään oli SÄÄLITTÄVÄ, mutta jotenkin nää nyt vaan osu silmään koneelta (muut kuvat jo hyvässä tallessa ulkoisella). Tästä kaikesta voitte ehkä jo päätellä, että odotan paljon tulevaa kesää. 

Viime kesänä loma jäi välistä (yhtä palkatonta viikkoa ei nyt lasketa). Tänä vuonna työnantajani sen minulle kustantaa, hurraa!

Toivottavasti tulevaan kesäänkin kuuluu kissanpentuja ja retkiä.

Matonpesua unohtamatta!











tiistai 9. huhtikuuta 2013

Huomioita!

Ulkoilua kummallisen myöhään, mutta silti valon kera.

Lätäköiden jääpinnan rikkomista.

Auton pesu ulkona.

Parhaat riemut löytyy arjesta!





tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päästäinen.

..sais jo juosta mettiköissä.

Nojuu. Mun "päästäinen" meni tiliä tienatessa ja Tampereella poiketessa. Oli jotenkin harvinaisen rankka rutistus. Onneks pitkiä pyhiä on harvoin! :D on jotenkin niiin älyvetelä olo sellasina. Arki tuo toimintaa!

Vapaapäiviä vietellen. Tänään tuli käytyä Turussa, ihanaa kun on kevät, kaikkialla! Vaikka siellä olikin paljon kylmempi :s Ystävän uusi koti oli ihana ja kaupungilta löytyi piristäviä juttuja! :)

Tää virtamäärä on niin vaihtelevalla asteella tällä hetkellä, että välillä mennään satalasissa ja välillä kiroan saamattomuuttani. Haastavaa! Valon määrä tuo mukanaan stressiä, joka varmasti helpottaa kohta, kun kroppa kerkee perään.. Sama juttu joka kevät, kumma! Pitäs varmaan lähteä etelään keväisin, että sais startin tätä valoa vastaanottamaan!

Köppöstelemään koirulin ja höpökamun kanssa, ilta-auringosta nauttimaan, loppuilta menee talven viimeisten sukkien parissa, sitten kyllä pidän tauon (jos kykenen)!

Ps. Mä niiiiin odotan jo keväistä Tukholmaa!!