Koska ihminen osaa olla myös onnellinen!

Perus ihminen on hieman negatiivinen ja hieman epäilevä. Hieman skeptinen ja hieman realisti. Haluaa olla hieman huoleton ja hieman unelmoija. Uskoo että tulee olemaan huomenna hieman onnellisempi. Fakta on se, että huomista ei välttämättä ole, ei tule. Karua, mutta hieman totta. Useimmille huominen tulee, mutta ei kaikille. 

Kehu.

Kamala sana. Tulee ajatuksiini ylimielisenä, vaikkei sitä ole. Kehu muita. Kehu ennenkaikkea itseäsi. Paljon! Usein! ..mutta ei liian paljon muiden kuullen. Sillä sitten sinun ei tarvitse enää kuunnella muiden kehuja. No, juttele itsellesi. Juttele myös muille. Paljon ja kaikesta. Iloisista asioista ja surullisista. Huolista ja helpotuksista. Murheet ovat liian raskaita yhden ihmisen harteille. Jaettu murhe poistuu mielestä.

Itsetunto.

Älä ajattele muita, itsetunnon suhteen. Ajattele sitä, miten upea olet. Sitä missä olet hyvä ja sitä missä huono, koska on ihanaa olla myös huono joissakin asioissa, ajatelkaa miten ihanaa on jonain päivänä huomatakin olevansa hyvä. Voi sitä riemua! Ajattele että olet kaunis. Niin kaunis, että kauniit ihmiset joille sinä olet kateellinen ajattelevat samoin sinusta. Ja sitten hymyile. Leveästi ja peilin edessä! Monta kertaa päivässä. Ja huomaatkin liikakilojen olevan liikailoja!

Murhe.

Murheita on ja pitää olla. Pysyy sitten jalat maassa ja järki päässä. Muttei liikaa. Pitää niistä eroonkin päästä juu, pian. Murheenkryyninä ei saa olla, pitää osata toimia. Pitää välittää itsestään, ja paljon. 

Jos joskus tuntuu tältä, se kannattaa kertoa. Kaikille ja monta kertaa. Ja sitten nauraa päälle, iloisesti ja hieman ivallisesti, itselleen. Mutta tottahan tuo on, joka sana! Koskee sinuakin, älä ajattele tylsästi.

Ja niin minä eräänä keväisenä päivänä iskin nyrkin pöytään ja päätin, että nyt ollaan onnellisia ja murheettomia, ainakin harjoitellaan. Kovaa on harjoiteltu, ja harjoitellaan vieläkin. Kyllä elämä silti on ihanaa, kun sitä elää ihan vain itselleen! (Nyt ei saa ymmärtää väärin, olen edelleen velkakirjoissa toisen ihmisen rinnalla, mutta koska elän itselleni, halusin, että nimet ovat vierekkäin, sillä se tuntuu hyvältä ja murheettomalta.)

Looks like ME!

Intohimoja on monia. Yhtä monia kuin meitä ihmisiäkin. Intohimot on sitä varten, että niitä pitää saada konkreettisesti esim. suuhun tai saada toteuttaa. Anyweis. Menipä sekavaksi..

Tässä nyt aion paasata teille siitä, että pitää vaan tehdä jotakin jos mieli tekee! Ei kuunnella ollenkaan sellaista puhetta, joka kieltää tekemästä huippujuttuja, siis oman mielen huippujuttuja. Tarkkaan pitää harkita, mikä itselle on huippu ja mikä on sitten taas.. toisten mielestä huippua.

Minulle on huippua tatuoinnit. Ja herkut. Ilman että lihoaa. Kummassakin puolensa. Herkkuja jotka eivät lihota ei vielä toistaiseksi ole keksitty ja tatuoinnin ottaminen sattuu, aina. Silti syön ja otan. Koska siitä syystä elämä tuntuu mahtavalta. Itsensä ylittäminen on upeaa. Enkä nyt tarkoita sitä fiilistä kun herkuttelun jälkeen on paha olo. Vaan sellaista, kun kädet hikoaa ja jännittää ja hitto, teen sen. Tein sen. Taas.

Viimeksi jännitin tällaisia.

Hyvin symbolisia, kuten kaikki kuvani.

Taitelijatätini piirsi kyseisen kuvan. Merkityksiä siis enemmänkin. (Pitää mainostaa, kattokaa: kuuakka.fi)

Tätä tuskin tarvitsee selittää. Isäkin löytyy. Rakkaimmat, aina minussa, heistä luotu. Olen ylpeä.

Onhan tää.. koiranelämää!

Jollei ole vielä tullut esille, niin omistan koiran. Koiran joka on ollut minulla kohta kaksi vuotta. Herralla ikää kohta siis 4vee. Rotuna toimii silkkiterrieri. "Luonteen"piirteenä iloisuus, reippaus, aggressivisuus muita eläimiä kohtaan, suurta plussaa on tietenkin jokaisen asian nuoleminen/haistelu ja sisälle pisuttelu. 

Karvan KAI kuuluisi olla tällainen pitkä ja "silkkinen". No, meni hermot sitten siihen ainaiseen harjaamiseen ja kuran sisälle kulkeutumiseen.

Soitin henk.koht. koira-apurilleni, joka hoiti asian kädenkäänteessä. Voikunme ollaan iloisia tämän asian suhteen, kaikki! :)

Perjantai-illan inspis!

Taannoin..
Avasin tietokoneen ja otin esille ohjeen maton virkkaamiseen.
Löin kannen kiinni kun tuli liikaa kjs ja p ja * -merkkejä.
Kuteet seisoivat nurkassa kuukauden, ehkä ylikin.

Tänään se sitten iski, vtus ja inspiraatio. Päätin, että hitto minähän osaan virkata tuollaisen, ei se voi olla kovin vaikea. Eikä ollutkaan, päinvastoin! Vessa sai uuden maton ja tilpehöörikorin ja minä onnistuneen hyvän fiiliksen. :)

Tuli tänään myös ensimmäisen kerran kokeiltua (nojoo, ensimmäisen ja ensimmäisen, ainahan se työ on ollu osa elämääni) kivihommia! Kyllähän se luonnisti ja eteen tuli myös uusia juttuja, vaikken kovin kauaa hommissa ollutkaan. Fyysistä hommaa jossa näkee kädenjälkensä, sopii minulle. Tosin, ihmettelin että miksi asiakas ei valita tai halua jutella.. Hmm. Karua oli se, että hautaa kuntoon laittaessani nousi maasta luita. Puistattavaa ja samalla herättävää. Päivä kerrallaan ja hetken ilot, joskus joku löytää minun luitani. Nojaa, katsotaan mitä tuleman pitää, tulisiko minusta kivinaista vai ei.. Luontoäiti oli ainakin eri mieltä, sillä päätti viskoa meille kovan vesisateen, ellei sitten ilonkyyneleitä..