lauantai 31. elokuuta 2013

Kasvivärjäystä keväällä.

Nyt seuraa lupaamani kasvivärjäyspäivitys.

Ystäväni R kutsuin minut kylään leikkimään pikkutyttöjä ja sotkemaan vedellä ja kaikella minkä vain luonnosta irti sai. 

Koko touhuun meni meillä noin kaksi päivää, puolikas kummastakin. Suosittelen tätä kaikille, joita yhtäänkään kaikenmaailman kokeileminen kiinnostaa!

Aloittakaamme.


Aloitimme tulisijan rakentamisella. Tai oikeastaan seurasimme kun sitä rakennettiin. Vanha saunan padan "vesiosa" pääsi hyvään käyttöön. Alle tuli ja tadaa! Oleellisesti täytimme "vesiosan" vedellä. Nyt ei leikkaa, kun ei tule mieleen miksi sitä sitten kutsutaankaan. 


Veteen laitettiin alunaa (myydään ainakin apteekissa, netistä ilmeisesti saa toki tilattua itselle sopivan määrän hippasen edullisemmin), joka piti siis laittaa kylmään veteen. Kun vesi alkoi olla lämmintä sekaan heitettiin langat, jotka olimme purkaneet vyyhdeiksi (käytössä 7-veljestä lanka, joka kaupoissa myydään kerissä). 7-veljestä on kuulemma siksi juuri hyvä lanka, sillä se kestää kuumentamisen hyvin, lampaanvillalangan kanssa saa olla tarkkana ettei sille käy hassusti. Vesi siis kuumennettiin 80 asteeseen (en nyt muista miten kauan sen piti olla siinä lämpöpisteessä, sillä tuskin on suurempaa väliä, kunhan vain 80 astetta saavutetaan), jonka jälkeen sen annettiin jäähtyä ihan kylmäksi saakka. Tässä vaiheessa minä lähdin kotiin ja jätimme langat jäähtymään. 

Aamulla kun palasin, otimme vyyhdit vedestä ja huuhtelimme niistä huolellisesti alunan pois "plutkuttamalla" niitä vedessä 3-5 kertaa. Vesi oleellisesti vaihdettiin joka kerta. Vettä siis tässä hommassa kuluu! R:n pihalla oli lampi, jonka vettä käytimme hyväksi aika pitkälti. 

Sitten vyyhdit narulle valumaan/kuivumaan ja metsään!

HUOM! Lankojen käsittelyä alunalla kutsutaan purettamiseksi. Langat voi purettaa vaikka vuotta ennen kun värjäät ne, teho ei laannu mitenkään.


Seuraava vaihe oli siis metsässä, josta etsimme kaikenlaista lehteä ja oksaa. Minä värjäsin lankojani koivunlehdillä, horsmanlehdillä ja horsmankukalla, sekä jollain yhdellä mitä en enää muista. 

R kertoi, että syksyllä saa aikaan upeita värejä erilaisista sienistä. Nämä värjäykset tuottivat lähinnä eri sävyisiä keltaisia ja vihreitä, kevään värejä. Sitä odotellessa! :)

Erilaiset lehdetsunmuut heitettiin kattilaan, joissa oleellisesti vettä. (Laitoimme muuten osan lehdistä jo likoamaan illalla, kun odottelimme alunankattilan lämpeämistä, tämä ei pakollista!) Sitten annettiin vaikuttaa niin pitkään kun hermot kestivät, toiset lehdet olivat lämpimässä vedessä 15 minuuttia ja toiset yli tunnin. Mitä pidempään antaa vaikuttaa, sitä voimakkaamman värin se antaa sitten lankaan.


Sitten lehdet pois vedestä ja langat tilalle. Kattilat pois tulelta ja lankojen annettiin jäähtyä kattiloissa.



Kun langat olivat jäähtyneet tarpeeksi (niiden voi antaa jäähtyä vaikka yön yli, mielellään jopa, minä olin hätäinen värjääjä tässä kohtaa) alkoi taas huuhtelurumba. 3-5 kertaa vedessä plutkuttamista, samalla tavalla kuin alunaa huuhdellessa.


Vyyhdit kuivumaan narulle ja eikun keräksi! 

Huuhtelin vyyhdit vielä kotiin päästessäni sadevedellä pariin kertaan. Tämäkään ei ehkä pakollista.


Tässä R:n värjäämiä lankoja. Punasävyiset ovat syksyn sienivärjäyksen satoa.

Yhteenvetona tää homma oli tosi kivaa, mutta aikaavievää! Padan alla olevan tulen kanssa sai olla tarkkana, ettei vesi tule liian kuumaksi.

Olen menossa, toivottavasti, nyt syksyllä sienien kanssa värjäämään ja ajattelin, josko olisin purettanut lankoja jo kotona valmiiksi, niin pääsisin heti "tositoimiin"!

Jos kiinnostuit tästä touhusta, laita kommenttia tai ota muuten yhteyttä vaikka sähköpostitse niin nappaan sinut mukaan syksyvärjäystouhuihin! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti