Olen erittäin huono käyttämään heijastimia, myönnettäköön. Plussaa on, jos ulkovaatteissa on heijastimet jo valmiina, sillä harvoin niitä tulee takkeihin ja housuihin ripusteltua. Tämä johtunee siitä, että aina kun kiinnitän heijastimen esim takkiin, se on kadonnut siitä jonnekkin yleensä jo samalla viikolla. Hävettää muuten oikein.
No, tovi aikaa päätin jälleen kunnostautua ja ostin heijastimen. Vieläpä hyvän asian puolesta.
Yhteiselomme on sujunut hyvin, eiliseen saakka. Olin paikallisessa kuppilassa iltaani viettämässä, heijastin tietty mukana. Yhtäkkiä huomasin, ettei heijastinta ole yhtään missää! Tutkin kaikki lähinurkat ja olin surun murtama! Pyysin ihmisiä etsimään heijastintani. Ajattelin jo, että se oli sitten siinä, jälleen kerran. Harmitti, koska olin ylpeä heijastimenkantaja, kunnostautunut, ja nyt se oli jälleen poissa.
Kului pieni hetki ja pöydän viereen tuli eräs tuttavani. Hän huikkasi ukolle, että "hei kato, mun takisa on tämmönen!". JA SE OLI SE MUN HEIJASTIN! Tarttuneena tuttumme takin alimpaan nappiin! Riemu ja onni! Se oli aitoa iloa!
Aiemmin tuttumme oli mainostanut tiskillä, että "kattokaas, muija on varmaan laittanu mun takkiin tämmösen, täsä on varmaan joku lähetin et se näkkee misä meen!". Ei ollu ei.
No, nyt heijastin on jälleen takissa onnellisesti ja minulla hyvä mieli. Syy, miksi halusin jakaa tarinan, oli tietenkin se, että siihen sisältyy valtava opetus: usko hyvään äläkä milloinkaan luovuta!
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Minä letkottelen vielä maanantain ja sen jälkeen yritän selvitä hengissä työpaikan muutosta. Heippa!
T: heijastintyyppi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti