sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Päivä antiikinmetsästäjänä!

Olipa pitkä sana, toi metsästysjuttu. Oikein kummastutti.


Ukkeli, allekirjoittanut ja ukkelin vanhemmat pakkasivat itsensä autoon, kohteena Billnäs ja antiikkipäivät. Katseltavaa oli valtavasti ja ihania juttuja joita olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Mukaan tarttui muutama vanha valokuva. Lähdin vain katselemaan ja hakemaan ideoita, joita tuollaisista tapahtumista tulee niin paljon että muistivihko sauhuaa!


Fiskarsissa olisi markkinat jatkuneet, mutta jätimme ne välistä. Ehkä ensi vuonna toisinpäin. :) 

Oikeesti mun piti kirjoitella tätä päivitystä jo torstaina, vähän niinkun samalla mainostaa tapahtumaa, mutta tuli vähän muuta. Viikonloppu meni Pohjammaalla, kyllä siellä on ihmisen hyvä olla.

Muttajoo. Illalla kun vihdoin hetkeksi istahdimme alas, lähdettiin retkelle. Olohuoneeseen. Pakkasentyhjennyspäivät osui kohdalle ja meillä oli sitten eväänä kroisantteja, kaakaota ja vesimelonia. Oli kiva retki!


Matkasta raukeena, voi olla että pieni retki piristäis nytkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti